sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pieni retkikuntamme



Meillä on pieni retkikunta: äiti, isä ja kouluikäinen poika. Asumme Jyväskylässä. Halusimme uuden, koko perheelle yhteisen harrastuksen, joka haastaa fyysisesti ja antaa elämyksiä.

Syntyi ajatus luontoretkeilystä. Mutta koska olemme isää lukuun ottamatta kokemattomia eränkävijöitä, päätimme aloittaa tavalla, joka sopii tottumattomalle. Luontopoluilla pääsee harjoittelemaan metsässä olemista turvallisissa olosuhteissa, ohjatulla reitillä, jonka jalkaongelmainen äitikin selvittää. 

Tutkimme tarjontaa netistä. Huomasimme, että Jyväskylän alueella on monta kiinnostavaa luontokohdetta, joista emme olleet aiemmin kuulleet mitään. Päätimme lähteä tutustumaan kotiamme lähimpänä olevaan polkuun. Viihdyimme metsässä loistavasti koko perhe, ja jossain vaiheessa matkaa joku meistä heitti ilmoille haasteen: otetaan projektiksi käydä läpi kaikki luontopolut tämän vuoden aikana. Se sopi!

Toisella retkellä, heti seuraavalla viikolla, mieleen tuli uusi idea: kirjoitetaan näistä retkistä blogia. Olkoon tämä sähköinen päiväkirja, jonne talletamme muistoja, ajatuksia, kokemuksia ja tunnelmia retkiltämme. Tulemme tässä blogissa esittelemään retkikohteemme sekä sanoin että kuvin. Näiden "virallisten" luontoretkien lisäksi blogiin päivittyy tunnelmapalasia myös muilta retkiltä: kalastus- ja veneretkiltä, kaupunkikävelyiltä ja niin edelleen.

Toivomme, että retkemme innostavat ja inspiroivat muitakin lähtemään ulos luontoon, retkelle omaan kuntaan ja sen ulkopuolelle. Jyväskyläläisille blogista on varmasti eniten käytännön hyötyä, mutta hyvää mieltä toivomme levittävämme muillekin lukijoille.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

2 kommenttia:

  1. Älyttömän hyvä idea! Minulla olisi muutamia hyviä paikkoja tiedossa, jos tarvitsette vinkkejä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!